Muutoksia, muutoksia. Niitä en pelkää, vaan odotan innolla. Olen viimeiset neljä vuotta voinut sanoa, että asun Egyptissä. Olen koko alkuvuonna viettänyt vain pari hassua viikkoa kotona, Dahabissa, joten ilmeisesti en taidakaan enää asua täällä? Minulla on yhä pala elämääni täällä, mutta se pala on jatkuvasti pienentynyt. Ihmiset muuttavat tai jäävät muuten elämästä, rutiinit katoavat, paluu ei tunnu enää kotiinpaluulta ja illat eivät enää menekään ravintolassa saman henkilön kanssa istuessa. Ei sillä, etten viihtyisi täällä. Rakastan aurinkoa, merta ja kissoja kuten ennenkin. On ihanaa myös istua koneella tai aurinkotuolissa ja tietää, että kukaan ei häiritse, ei työntekoa eikä auringonottoa.
Tiedän, että tulen jatkossakin vierailemaan täällä säännöllisesti, mutta ehkä on aika suunnata katse johonkin muualle. Löytää toinen kaupunki, jota kutsua kodiksi. Tehdä muutoksia, vaikka ne olisivatkin kipeitä. En usko, että olen kuitenkaan valmis ”asettumaan aloilleni”, mutta jonkinlaisen tukikohdan tarvitsisin, jossa kaikkien vaatteideni ei tarvitse olla matkalaukussa varastossa.
Sellaista tänään. Täytyy varmaankin alkaa päivittelemään blogini kuvausta ”kahden kulttuurin välissä elävästä” johonkin totuudenmukaisempaan ilmaisuun.
